Medanta

Messuilla kuulemme usein: Mitä uutta olette kehittäneet?

Messuilla tapaamme paljon asiakkaita ja saamme ihmisiltä mahtavia ideoita, kuinka kehittäisimme työvaatteita edelleen.

Tänä vuonna Hammaslääkäripäivillä meille esitetyistä toiveista lähtee tuotekehitykseemme vähintään kaksi ehdotusta. Näistä vaatteista saamme kokeilukappaleet todennäköisesti jo vuoden 2019 puolella.

Messuilla kuulemme todella usein myös kysymyksen: ”Mitä uutta teillä on?” Nyt Helsingissä marraskuun lopulla pidetyillä messuilla kerroimme, että vaatteisiin on tulossa muun muassa uusia värejä: tuomme tarjolle entisten lisäksi vielä pari murrettua sävyä. Meillä on jo nyt värejä valikoimassamme kaikkiaan 18, mutta muoti ja tarpeet muuttuvat, siksi tarvitaan myös uusia vaihtoehtoja.

Medantan jo ennestään laajaan värivalikoimaan saadaan ensi vuonna uusia sävyjä.

Koko tuotekehityksemme pohjautuu asiakkaan tarpeisiin. Siksi nämä kasvokkain kohtaamiset messuilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat olennainen osa työtämme. Hammaslääkäripäiville osallistuvilla ammattilaisilla ei ole normaaleina työpäivinään paljon aikaa jutella, mutta erilaisissa tapahtumissa pääsemme keskustelemaan kunnolla.

Messuilla kuulemme myös, mikä nykyisissä vaatteissamme on toimivaa. Hammaslääkäripäivilläkin keskustelimme paljon antibakteerisista kankaistamme. Asiakkaillemme Medantan kehittämä antibakteerinen käsittely on jo itsestäänselvyys, sitä osataan odottaa vaatteiltamme. Nyt moni oli huomannut sillä olevan mikrobien ja infektioiden leviämisen ehkäisemisen lisäksi toinenkin hyvä puoli: näihin vaatteisiin ei tartu myöskään hienhaju.

Kehitämme antibakteerista ominaisuutta yhä eteenpäin. Lisäksi testaamme ja tutkimme uusia antimikrobisia teknologioita sekä pihkan ja luonnon uuteaineiden hyödyntämistä.

Yksi esimerkki messuilla aikoinaan syntyneestä ajatuksesta on hammaslääkärien suojaessu. Kuulimme, että heidän työssään olisi tarvetta esiliinalle, joka ei ole liian pitkä istuessa ja joka toisaalta nousisi tarpeeksi ylös kaulalle suojaamaan työssä syntyviltä roiskeilta. Tämä tuote pääsi idean jälkeen nopeasti tuotantoon.

Tuotekehitystyömme on jatkumo. Idea jalostuu suunnittelijan työpöydällä, josta se lähtee edelleen mallimestarin kaavoitettavaksi. Kun haluttu lopputulos on saavutettu, käynnistämme tuotannon. Ja tämä kehityksen pyörä pyörii yhä uudelleen ja uudelleen ja vie meitä koko ajan eteenpäin.

Seuraavaksi valmistaudumme Arab Health -messuille, jotka pidetään Dubaissa tammikuussa 2019. Siellä keskitymme kuuntelemaan kansainvälisiä asiakkaitamme ja tähtäimenä on luoda heille ratkaisuja infektioiden ehkäisyyn yhdessä suomalaisten messukumppaniemme kanssa.

Myyntipäällikkömme Satu Mikkola huolehti Hammaslääkäripäivillä osastomme sujuvuudesta.