Medanta

Palkittu K-Citymarketin kauppias Markku Hautala: ”Työasuilla tuomme esiin ammattitaitoamme”

Järvenpään Citymarketin tuoreosastot saivat viime syksynä aivan uuden ilmeen. Samalla uusittiin tiskeillä työskentelevien työntekijöiden työasut. Medantan paidat ja housut istuvat hyvin ja ovat myös helppohoitoisia. Liha- ja kalatahrat saa irti viileämmässäkin pesussa.

Järvenpäässä sijaitsevan Citymarketin hedelmä- ja vihannesosaston hyllyiltä löytyvät ananakset ovat matkanneet Suomeen Chilestä saakka. Kauppias Markku Hautala kertoo, että välillä suomalaisten keittiöön päätyvien ananasten yläosa on tuore, mutta alaosa kuivakkaa, jopa syömäkelvotonta haparoa. Chileläiset ananakset säilyttävät tuoreutensa ja mehukkuutensa pidempään.

”Ja ovat aivan törkeän hyviä”, Hautala vakuuttaa.

Pitkän linjan kauppias panostaa laatuun kaupan elintarvikkeiden lisäksi myös työntekijöidensä asuissa. Vuoden K-Citymarketiksikin valitun kaupan liha-, kala- ja sushitiskillä sekä sesonkiakatemialla on jo viime syksystä saakka hääritty Medantan kanssa yhteistyössä suunnitelluissa asuissa.

”Työstimme italialaisten suunnittelijoiden kanssa osastoille uudenlaista ilmettä ja huomasimme, että ketjun perinteiset työasut eivät istu tiskien tunnelmaan. Ravintolapäällikkömme Laura Väisänen on suunnitellut yhteistyössä Medantan kanssa salin puolen työasut, ja ravintoloitsijamme Matti Jämsénin käsialaa ovat keittön työasut”, Hautala kertoo.

Lihamestari Janne Saraste on tyytyväinen uuteen työasuunsa. Lyhythihaisen paidan päälle voi tarvittaessa pukea lämpimän työtakin.

Tilaviin taskuihin mahtuu tavaraa

Tärkeintä tuoretiskien työvaatteissa on kauppiaan mukaan istuvuuden lisäksi helppohoitoisuus. Tahroilta ei voi välttyä, joten niiden täytyy lähteä helposti pesussa pois. Taskuihin pitää mahtua tavaraa, kuten kyniä, leikkuri ja puhelin. Myös värityksellä on tärkeä osansa tunnelman luomisessa: lihatiskillä työskennellään sinisissä, kalatiskillä valkoisissa ja sushipuolella punaisissa vaatteissa. Väreissä on otettu huomioon myös se, että päivän aikana vaatteisiin työn ohessa tulevat tahraroiskeet näkyisivät mahdollisimman vähän.

Tiskeillä työntekijöitä on yhteensä reilut 30. Kaiken kaikkiaan kaupassa ja sitä ympäröivissä ravintoloissa työskentelee yli 150 työntekijää. Kauppa on Suomen kymmenen isoimman Citymarketin joukossa. ”Työasun täytyy loksahtaa ympäristöön. Olemme visuaalisesti todella erilainen kauppa useimpiin Citymarketeihin verrattuna”, Hautala jatkaa.

Yksi yllätys suunnitteluvaiheessa ilmeni, mutta sekin ratkaistiin nopeasti. Lihatiskillä työskentely on niin kylmää toimintaa, että perinteisten työvaatteiden rinnalle tilattiin vielä lämpöä tuovat takit.

”Lihaa leikataan neljässä asteessa ja varastossa asteita on nolla. Siellä ei missään lyhythihaisissa voi heilua”, Hautala naurahtaa.

Hautala tilaa myös kaupan yhteyteen avautuvan uuden Delin työntekijöille Medantan asut. Ne ovat vielä suunnitteluvaiheessa.

”Kaikki pizzaosaston, kahvilan ja jäätelötehtaan työntekijät saavat uudet työvaateet. Haluamme asujen avulla viestittää, mihin ryhmään työntekijä kuuluu ja kenen puoleen asiakas voi kääntyä. Samalla haluamme tuoda esille työntekijän ammattitaitoa.”

Kalatiskin työntekijällä Tanja Hellgrenillä on työasun päällä roiskeilta suojaava essu.

Työntekijöiden vaihtuvuus huomioitava

Asut ovat teknistä Medanta Flex -materiaalia, jonka pääraaka-aineena on polyesteri. Polyesteri siirtää kosteuden pois iholta. Sidoksessa on mukana myös puuvillaa antamassa lämpöä sekä elastaania, jonka ansiosta asu joustaa mukautuen käyttäjän liikkeisiin. Materiaalissa on tärkeää antibakteerisuus sekä se, että se hengittää ja vastaa suorituskyvyltään urheilutekstiilejä.

Työasut ovat unisex-mallia, ja työntekijä voi käyttää niiden kanssa omia kenkiään, kunhan ne ovat työympäristöön sopivat ja turvalliset.

Ravintolassa on pesujärjestelmä, joka pesee työntekijöiden vaatteet. Muut työntekijät pesevät vaatteensa itse. Kaikilla työntekijöillä on vähintään kaksi asua, mutta palvelutiskillä työskentelevillä on useampia, koska heidän vaatteensa likaantuvat herkemmin. Työasut kestävät käytössä noin kaksi vuotta.

Kauppias Markku Hautalan mukaan työasujen suunnittelussa täytyy ottaa huomioon myös työntekijöiden vaihtuvuus. Suunnittelun aikana pohditaan, mitä työasuja voi yhdistellä jo valikoimissa olevia vaatteista ja mitkä työasut räätälöidään kullekin työntekijälle yksilöllisesti sopiviksi. Housut ovat lähes kaikilla työntekijöillä samanlaiset, joten niitä on helppo tilata lisää. Kalatiskin asut on yhdistelty Medantan jo valikoimissa olevista tuotteista.

”Myös myymälän puolella työskentelevillä työntekijöillä on yhä yllään ketjun suunnittelemat, visuaalisesti samanlaiset asut”, Hautala sanoo.

Sushitiskin työtekijä Kumiko Onodera-Lemmettin työasu on pirteän värinen.
Lihamestarit Kimmo Eilola ja Tero Leikas palvelevat asiakkaita reippaalla otteella.

Tavoitteena pitkäaikainen kumppanuus

Hautala astelee kauppansa porttien läpi ja suuntaa ensimmäiseksi hedelmä- ja vihannesosastolle. Tunnelma tosiaan on erilainen kuin useimmissa suurissa marketeissa. Tuoretiskien edessä kulkee käytävä, jonka voi ylittää kuin suojatien. Hedelmien ja vihannesten yläpuolella roikkuvien designlamppujen vierellä kasvaa vihreää. Seinän vierustalla olevista hedelmistä asiakas voi itse puristaa tuoremehua.

”Esimerkiksi ravintolalla ei ole varastoa ollenkaan, vaan työntekijät hakevat tuoreet ainesosat suoraan hyllyistä seitsemisen kertaa päivässä”, Hautala kertoo.

Lihatiskillä asiakkaita palvelevat sinisiin paitoihin pukeutuneet lihamestarit Kimmo Eilola ja Tero Leikas. Sushistiskillä työskentelevän sushiartesaanin Kumiko Onodera-Lemmettin punainen työpaita erottuu jo kaukaa, kun hän kantaa täysiä sushitarjottimia keittiöstä tyhjien tilalle.

”Tykkään työasustani todella paljon. Se on hyvä päällä ja pirteän värinen”, Onodera-Lemmetti kiittelee.

Työntekijöiden lisäksi kauppias on tyytyväinen uusiin työasuihin. Hän kuvailee yhteistyötä Medantan kanssa pitkäaikaiseksi kumppanuudeksi.

”On mukava tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka oikeasti osaa ja haluaa olla matkassamme ja kehityksessämme mukana.”

Tutustu Medanta CHEF -mallistoon

K-Citymarket Järvenpää